Nyyhkis - sekä surusta että ilosta!
Loppua kohti mukaan on mahtunut paljon negatiivisiakin tunteita, jotka pyrkii nyt ehkä pintaan kun kaikki alkoholin ylikulutuksesta toipuneet aivosolut alkaa sisäistään että kohta sitä taas ollaan kotona. Ihan kuin mun alitajunta haluis pistää mun päähän fiiliksen, että kun palaan kotiin niin kaikki mikä elämässä täällä on tuntunut "pahalta" niin korjaantuu Suomessa. Kai näiden fiilisten on aika helpottaa eroa Barcelonasta, joka yhä vieläkin on mun unelmien tyyssija. Tuntuu kuitenkin todella siltä että on aika lähtee kotiin. Mulla oli kuitenkin ehkä elämäni paras kevät & kesä Suomessa ja tää buustaa ja on buustannu kaikkia ikävä tuntemuksia tässä matkan varrella. Nyt se ikävä, etenkin rakkaita ihmisiä (ja koiria!!!) kohtaan, on saavuttanut maksiminsa koska enää on niin vähän aikaa siihen että taas nähdään.
Ja silti en haluis lähtee. Kävelen täällä kaduilla ja melki itkua väännän kun kelaan vaan että kohta ei ookkaa enää itsestäänselvyys herätä aamulla ja lähtee palloileen vanhaan kaupunkiin. Kohta mä en enää tuu töistä kotiin palmujen reunustamaa katua ja kohta mä en voikkaan syödä ravintolassa mieletöntä ruokaa harva se päivä. Tuleeko bilettäminen Tampereella enää tuntuun miltään tän jälkeen? Miten mä voin palata shoppaileen H&M:lle kun mun kaikki lempikaupat jää tänne? Kohta jokainen päivä ei ookkaan enää samanlainen seikkailu, kohta se on enemmän sitä samaa tuttua ja turvallista, sen sijaan että joka päivä kokis ja oppis jotain ihan uutta.
Ja tuunko mä tunteen enää samanlaista sielunsiskoutta minkään muun paikan kanssa?
Mä todella toivon, että voin viedä Tampereelle takaisin tän vanhan 22-vuotiaan itseni, joka nyt asuu täällä. Toivon että mulla on sama fiilis itestäni ja voin sillä fiiliksellä oppii tekeen ympäristöstäni ja jokapäiväisistä jokapäivistäni vähän enemmän Barcelonan kaltaisen.
Ja ainahan tänne pääsee takaisin.
Juurikin tuosta syystä on nyt ehkä ollut vähän vaikee pysähtyä tajuaan miten kauheeta se lähtö tulee oleen, sen sijaan että laskis sekuntteja siihen että pääsee halaileen Reetiä!
Mennäkseni tästä kauheesta tajunnan virrasta itse asiaan kuitenkin...
24.10 perjantai ja SYNTTÄRIT <3
Synttäreiden juhlinta alkoi tavallaan heti kun kello vierähti 00.10 mun syntymäpäivän puolelle. Lynnin kanssa lätistiin shaibaa meidän keittiössä kun se yhtäkkiä syöksy halaamaan mua ja totes että oon ollut jo kokonaiset kymmenen minuuttia 22-vuotias. (Tavallaan kyllä en, koska olen aikanani tähän maailmaan tullu 06.33)
Noh ajatus oli kuitenkin kaunis ja sen kanssa halittiin ja tanssittiin alusvaatteissamme ympäri kämppää niinku jossain parhaassa stereotyyppi teinileffassa. Jaksettiin kikseillä tästä joku vartti ja sit mentiin molemmat nukkumaan.
Herättyäni hemmottelin itseeni lukemalla Facebookista onnitteluviestejä ja samalla kokkasin itelleni herkku aamiaisen, jonka menin sitten mussuttaan sänkyyn samalla kun kattelin Sex and the Cityä.
Kyllä toi oli just ihan arjen luxuksen luxusta!
Siinä hetken lahnailtuani aloin laittaan itseeni lähtökuntoon ja lähdin tapaan Tainaa Placa Catalunyalle, mistä oltiin päätetty lähteen synttäriretkelle Carmelin bunkkereille, missä oon jo pitkään halunnut käydä.
Alan ehkä pikkuhiljaa myös oppiin liikkumaan täällä eksymättä, koska löydettiin oikeeseen bussiin ihan kivuttomasti ja jäätiin jopa oikeella pysäkillä pois.
Tosin siitä ne vaikeudet sitten alkoikin! Ei oo meinaan toi navigoiminen ihan meidän parhaita puolia, kun ei edes google mapsin kanssa hahmotettu mihin suuntaan siitä pysäkiltä pitäis lähtee.
Loppu viimeks eksyttiin kuitenkin ihan kivaan paikkaan, josta oli ihan mielettömät näköalat ja aivan uskomattoman ihania kävelypolkuja.
Oli myös todella jännä havaita että vaikka oltiin korkeella, niin ilma ei ollut tippaakaan viileempi! Päin vastoin tuolla ylhäällä oli ihan trooppinen ilmasto, eikä se ollut kauheen kiva siinä kävellessä koska soija.
Toisekseen koska KÄRPÄSET! Tuolla oli meinaan niin helvetisti kaikeinlaisia lentäviä surisijoita, ettei meinannu saada kuvaa otettua kun piti koko ajan huiskia!
Olin yhdessä kohtaa jo lähellä heittäytyä alas tosta reunalta, kun ne hullut mönkijät vaan pommitti mun naamaa joka suunnasta.
Noh pyörittiin siellä kärpästen joukossa lopulta niin pitkään että löydettiin kun löydettiinkin itse bunkkereille, joihin emme kuitenkaan päässeet kapuamaan koska siellä tehtiin jotain ihme remonttia. Pyörittiin siellä kieltokylttien ja raksa-aitojen takana sellaisen toisen turistin kanssa, joka myös yritti päästä itse the kohteeseen.
Meitä ketään ei onnistanut yrityksessä, mutta ei silti harmittanut. Olin oikein tyytyväinen ihaniin kuviin mitä otettiin ja tietenkin niihin maisemiin mitä kameran linssin läpi tiirattiin.
Lähdettiin sieltä sitten kohti keskustaa, jossa käytiin synttärilounaalla Subwayssa ennenku pikasesti iskettiin muutamiin kenkäkauppoihin ennenkuin pitäisi lähtee mun luokse laittautumaan.
Sattui itseasiassa ihan hauska kohtaaminen siellä shoppailureissun varrella, kun kuulin että yhtäkkiä vanhan kaupungin vilinissä joku kutsuu mua nimeltä. Käännyin sitten ihan sellaisella "who the fuck is talking to me" moodilla tsiigaan että kelläs nyt on asiaa, niin siinähän hymyili Lynnin poikaystävä jonka ohi olin onnellisesti meinannut marssia. Sain siltä sitten synttärionnittelu poskipusut ja vaihdettiin muutama sana.
Se on kyllä hyvä tyyppi, ihan käsittämätöntä miten hyviä frendejä mun kavereiden poikaystävistä saankaan aina itelleni!
No siitä tosiaan mentiin sitten Tainan kanssa meille laittautumaan ja juomaan vähän viiniä muovimukeista niinku tässä residenssissä on juhlan kunniaks tapana tehdä. Kuunneltiin samalla kaikkee loistavaa suomimusiikkia ja vaan fiilisteltiin.
Tän näkösessä edustuksessa lähdettiin sitten vanhaan kaupunkiin syömään ja koska oltiin vähän aikataulusta myöhässä niin päätettiin mennä illallistaa siihen raflaan juhlapaikan lähelle, jossa olin Idan kanssa käynyt ja jonka omistaja tykkäs tamperelaisista.
Vedettiin siellä tapaksia pöydän täydeltä ja otettiin jälkkäriks vielä kakkua, johon sain juhlan kunniaks kynttilän ja happy birthday lallatukset ihan mukiin menevän komeelta tarjoilijalta, joka vielä kysy että haluunko kakun kaa kermavaahtoa vai hänet. No mä tietenkin hetkeäkään epäröimättä vastasin että hänet, josta poika parka meni vähän lukkoon ja toi vaan sitä kermavaahtoo... hmm.
No en valita hyvää se oli noinkin!
Lopuks saatiin vielä ilmaiset shotit koska oli mun synttärit! Ah miten tykkään tollasista pienistä kivoista spessu jutuista! ... ja ilmanen viinahan maistuu aina!
Tästä painettiin sitten hirveellä kiireellä Benedictiin, jossa oltiin tietty ekat ja ainoot täsmälliset. Lynn liittyi seuraan hetken päästä ja koko loppu seurue niin paljon virallisen aloitusajan jälkeen että oltiin ehditty juomaa jo kokonaiset Mojitot siinä odotellessa.
Illan mittaan mun työkaverit yks toisensa jälkeen vaan ilmoitti, ettei pääse tulemaan. Ja lopulta paikalle ei uskaltautunut ketään meiltä töistä hahaha. Aluks se tuntui vähän pahalta myönnän, mutta nyt jälkikäteen oon saanut kaikilta tärkeiltä ihmisiltä oikeesti hyvän selityksen ja loppukin kööri on pahoitellut niin paljon ja vilpittömästi että oon jo ihan sinut sen asian kanssa.
Ja lopulta meitä oli just sopivan iso porukka ja niin kansainvälinen porukka että tiedän että siinä olis ollut työkonkkaronkka ihmeissään. Eli olin lopulta itseasissa ihan tyytyväinen ettei ne tullutkaan.
Ja siis super hauskaa oli kuitenkin! Oli meitä lähemmäs 20 lopulta joka tapauksessa, suurin osa vaihtareita Tainan koulusta.
Juotiin salmarishotteja ja mojitoja ja juteltiin ja naurettiin ja TANSSITTIIN.
Loppu illasta oltiin keskenämme mulle varatulla puolella ja tanssittiin varmaa kaks tuntii putkeen. Musta on niin huikeeta että täällä miehetkin tanssii mielellään ja tykkää tanssittaa.
Kaiken kaikkiaan aivan mielettömän onnistunut ilta!! Mulla oli aivan super super hauskaa!
Salmari oli kaiken lisäks yllättävää kyllä ihan onnistunut juttu, kuulemma hollannissa jopa syödään salmiakkikarkkeja myöskin.
Ainoo pieni pettymys oli että ekaa kertaa elämässä Benedictissä mun tanssitaitoja ei ylistettykää niin paljon kun mukana oli super taitavasti peppuaan pyörittävä Lynn, joka täysin varasti mun spottivalon. DÄÄM!
No pääsin kuitenkin tanssiin ja lopulta olin jo niin päissäni ettei paljoa haitannu!
Pilkku tuli kolmelta ja meidät hätisteltiin pihalle. Otettiin Lynnin kanssa taksi himaan, jossa kypsästi kuin 22-vuotias aikuinen nainen oksensin omaan roskikseeni.
25.10 lauantai
Ja työaamu...
Krapula todella pahenee vanhetessa, meinaa en usko että oon koskaan ollut noin kuollut mitä nyt aamulla olin.
Kaiken huipuks se hirvee hirvee hirvee olo kesti lähes koko työpäivän ja olin puolet ajasta täysin varma että mun pää räjähtää pitkin seiniä hetkenä minä hyvänsä!
Siis aivan kamala olo!
Kaiken lisäks töissä vaan mokailin mokailemasta päästyäni, johtuen ehkä siitä että mun koko aivokapasiteetti (tai se mitä siitä oli ton viinassa liotuksen jälkeen jäljellä) meni siihen että mietin miten olla oksentamatta toistamiseen mihinkään meidän roskiksista.
Kun viimein pääsin lähteen kotiin, kävin vaan ostaa pussin sipsiä ja linnoittauduin sen kanssa sänkyyn katsoon pari jaksoo sinkkuelämää ennenkuin tummuin täydellisesti!
26.10 sunnuntai
Päivä lähti töissä käyntiin virkeissä ja oikein hyvissä fiiliksissä. Oli oikeesti kiva työpäivä, kivoja asiakkaita ja kivoja työkavereita.
Kaikki meni putkeen ilman isompia mokia ja koko edellisenpäivän epäonnistumisten paraati oli ohi mennyttä elämää.
Meille tupsahti jopa taas suomalainen asiakas, jonka kohdalla tein päivän ainoon mokaukseni, mutta se ei edes haitannut! Pystyin kuitenkin hoitaan tilanteen hänen kanssaan keskenämme loppuun asti ilman sen suurempia kiukkuuntumisia ja suomeksi! Ihana mies! Annan kyllä hänelle hyvän asiakkaan palkinnon ja papukaijamerkin!
Töiden jälkeen painelin taas suoraan kotiin, missä kokkailin vähän ja kattelin yllättäen Sinkkuelämää. Sitten vaan hengailtiin Lynnin kanssa mun huoneessa ja lätistiin mukavia. On aina yhtä mielenkiintoista jutella sen kaa, kun ollaan niin samanlaisia! Välillä se on myös helvetin ärsyttävää, koska kaksi voimakasta luonnetta käy välillä vähän toisiaan vastaan... etenkin kun molemmilla on kova päsmäröimisen tarve. Kaiken lisäks Lynnillä on tapana sanoo asiat hyyyyvin suoraan ja joskus mä otan vähän itteeni siitä.
Kuitenkin suurimman osan ajasta meidän jutut on tälläisiä kun tänään ja puhutaan vaan syvämietteisiä hyvässä hengessä ja nautitaan toistemme seurasta.
27.10 maanantai
Toiseksi viimeinen työvuoro ikinä! Vähän haikeet fiilikset sitä ajatellessa, mutta toisaalta päivä oli niin älyttömän kiireinen ettei sitä paljon ehtinyt herkisteleen.
Päivän päätteeks oli ihan mehut loppu. Jotenkin tuntui ettei vaan jaksais muuta kun romahtaa kasaan ja jäädä siihen hengittään rauhassa.
Oikeesti voin sanoo, että työ tossa hotellissa on opettanut mulle enemmän kun 15 vuotta vois opettaa suomalaisessa hotellissa. Meidän arkipäivä tuolla on suunnilleen yhtä hullua kun Tammerfesti aika Holiday Inn:ssä!!
On siinä tietenkin hyvätkin puolensa, mutta välillä kun on 8,5 tuntia kuunnellut valittavia amerikkalaisia ja siihen väliin vähän närkästyneitä espanjalaisia niin ei vaan jaksa. Siinä kohtaa kun oman vuoron olis pitänyt loppua kakskyt minuuttia sitten, sulla on edelleen nippu hommia rästissä mitkä pitää hoitaa, oot yksin tiskillä ja siinä on kilometrin jono asiakkaita vielä odottomassa, niin huumorintaju alkaa hyytyy.
Ekaa kertaa koko asiakaspalveluhistoriassa teki mieli vaan toivottaa asiakkat ongelmineen hevon kuuseen. En kuitenkaan tehnyt niin, joten oon kokolailla ylpee itestäni.
Kun lopulta olin vaihtamassa omiin vaatteisiini jouduin hyvästeleen yhden pomoistani, jota en enää näkis tuolla! Meinas tulla tippa linssiin kun sen kaa hyvästeltiin ja kun se vielä totes, että jos ikinä tarviin mitään saan aina häneen olla yhteydessä. Ja toivotti vielä äitille ja mummulle molemmille paljon terveisiä.
Kotiin mennessä nää rankan päivän väsymykset yhdisty näihin tokavikan päivän haikeusherkistelyihin ja syömisen jälkeen menin vaan sänkyyn kuunteleen musiikkia aka päiväunille.
Melki jo surullisen kuuluisaan totuttuun tyyliin mun päikkärit muuttu koko päivän kestäviks ja jatkoinkin niitä sitten yön yli aina aamuun asti.
Tästä tavasta mielellään pääsisin sitten Suomessa eroon...
28.10 tiistai
Vapaa päivä töistä, joten sen kunniaksi huvittelin käymällä vähän kaupoilla (ostin vaan tekoverta Halloweeniksi)
Siivoamalla, ihan vähän vaan koska ei oo mitään järkee siivota kunnolla kun pian joudun tekeen loppusiivouksen täällä
Tekemällä koulujuttuja (ihan vähän vain koska ei niitäkään kannata nyt tehdä, että on sitten jotain tekemistä Suomessa)
Chillailin siis lähinnä vaan itekseni ja ihmettelin, miten hyvin viihdyn vaan tekemättä mitään oman pääni sisällä.
Tänään tosiaan on ollut melko syvämietteinen päivä ja fiilikset mennyt ihan sadasta nollaan, negatiivisesta positiiviseen.
Kun Lynn pääsi töistä yritettiin mennä ostaan liput lauantain Barcan peliin, mutta kun vihdoin löydettiin lipunmyynti paikka Camp Noulta, se oli jo kiinni.
Niinpä päätettiin että mä käyn torstaina töiden jälkeen hakeen liput molemmille ja se vaan maksaa mulle takaisin. Harmi vaan että jos tän olis tiennyt, niin olisin hakenut ne hiton liput jo tänää sen sijaan että meditoin puoli päivää yksin huoneessani.
Kotimatkalla löydettiin kuitenkin mielettömän hieno graffiittiseinä ihan meidän korttelin läheltä!
Kun päästiin kotiin niin mussutettiin hetki suklaata ja juteltiin taas syntyjä syviä, kunnes Lynn vuorostaan halus mennä nollaan työkuolemaansa ja mä päätin alkaa bloggaa. Niin että tässä sitä nyt ollaan taas kirjoiteltu!
Huomenna olisi tarkoitus mennä Tainan kanssa käymään vähän viiniä maistelemassa viinitilalla, se maksaa sen mulle synttärilahjana (ihana Taina <3)
Ja sitten torstaina onkin viimeinen työpäivä ja viimeisen Barcelona viikkoni ensimmäinen päivä...
Pian siis nähdään Suomi
XOXO
Miia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti